sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Tyttö sinä olet voimanostaja

Vaatii rohkeutta kertoa unelmansa toiselle ihmiselle. Ihan superpaljon vaatii rohkeutta kertoa unelmansa kaikelle kansalle, mutta päätin olla rohkea ja syödä rokan.

Mulla on valmentaja ja treeniohjelma ja tähtäin ensi vuoden klassisen voimanoston SM-kilpailuissa.

Elämä on ihan liian lyhyt arpomiseen ja jossitteluun. Nyt mennään eikä meinata! Seuraavat kuukaudet tulee olemaan varmasti tyystin toisenlaisia kuin edeltäneet. Tai sitten eivät muutu juuri lainkaan, vain treenaamisen painopiste muuttuu sinne voimanoston suuntaan. Kyykky, penkki ja maastaveto tulee uniin, puheisiin ja tyynyn alle. Nykyisillä tuloksilla olen ihan muutamien kilojen päässä SM-kisarajasta. Ihan päättömällä treenaamisella, ilman sen suurempaa ohjelmointia. Kun voimanostotyyppinen ohjelmointi ja asianmukainen valmennus tulee kuvioihin, tulosta saattaa tulla alta aikayksikön. Jopa ennen kuin ehdin sanoa "penkki!" Tulosta voi myös olla tulematta, kehitys saattaa pysähtyä tähän nykyiseen, mutta kukaan ei pääse sanomaan ettenkö olisi yrittänyt!

Tuntuupa huojentavalta tulla täältä voimanostokaapista ulos, vaikkakin tämän kertominen julkisesti teki kyllä tiukempaa kuin sadan kilon kyykkäys. Olen tämän kertomista mielessäni pyöritellyt ja käännellyt, ja se on ollut osasyy blogihiljaisuuteenkin. Suomalainen kun ei yleensä haaveitaan jaa, tavoitteistaan puhumattakaan!
Nyt jatkossa treenini treenaan normaaliin tapaan kotisalilla CrossFit Lahdessa, mutta luultavasti enemmän oman ohjelmointini tahtiin kuin wodeille osallistuen. Mobilitywodeja ei edelleenkään skippaa, liikkuvuudesta ja lihashuollosta on pidettävä huolta Markun ja Ilkankin!







































Ja kuten vastikään kuulin..
"Kyllähän sulla on ihan juuri oikea ruumiinrakenne voimanostoon, kun olet tuollainen naisjässikkä!"


1 kommentti:

  1. Naisjässikkä, hirvittävä ilmaisu ja hirvittävä hihitys sen myötä. Naisjässikkä. Minusta sinä olet jotakin kauniimpaa, Voimanais, Naisvoimakas.

    VastaaPoista