torstai 23. heinäkuuta 2015

Enkkajenkka




















Piti tehdä kevyt treeni. Sillä tavalla kevyt, ettei ihan joka lihakseen sattuisi montaa päivää putkeen, kun on tässä tätä oopperan tekemistä tiedossa päivittäin,  ja Olavinlinna on tervejalkaiselle vetreällekin vähän vaikea paikka kulkea. Että mennääs tekemään pieni maastavetotreeni, ihan pikkiriikkisen, hipsis höpsis.

Ihminen on siitä hassu otus että sehän intoutuu nähdessään paljon painavia asioita, joita voisi nostella. Oooh, tuolla nurkassa 20 kilon kumiköntit aivan yksinään murjottavat, tulkaa tänne niin täti nostelee! Laitetaas niitä oikein monta viekukkain ja aletaan murjomaan!

Nostin 120 kiloa. Minusta se on mukava määrä. Se on paljon! Se on enemmän kuin mitä olen koskaan nostanut omin pikku kätösin. Ja jalkasin. Ja jumaleissön että on takareidet juntturassa tänään. Ja pärsse. Ja selkä ja kädet. Puristusvoimaa ei ole ollenkaan. Hädin tuskin jaksan tietokonetta näpsytellä. Eikä takuulla ole pelkän treenin ansiota vaan sen jälkeisten tuntien! Ensin laulettiin yksi ooppera ja sen jälkeen lähdettiin vähän tanssimaan. Ja kun sanon tanssimaan, tarkoitan outoa ketkumista juoma kädessä ja kaverin korvaan huutamista bändin metelin yli. Ja sitä rataa sitten ilman sen kummempia syömisiä pikkutunneille saakka. Se siitä palautumisprosessista! Ensi kerralla paremmin!

Mutta ennätys! Se on mun ennätys!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Koiran käyttö sisustuselementtinä




















Oletko sitä mieltä, että omaa lemmikkieläintä saa käyttää sisustuksellisena jujuna, ikään kuin pisteenä iin päällä? Kirsikkana kakun päällä? Somisteena sohvan päällä? Siellä täällä?

Minä olen. Koiran käyttäminen valokuvaustilanteissa ei häiritse koiran ominaisinta päivärytmiä tai vahingoita häntä muullakaan tavalla.

Koiran voit asetella mieleiseesi paikkaan. Muista kuitenkin, että koiran pitkäksi venähtäneet kynnet voivat aiheuttaa tarttumistilanteita mummosi omin ryhmykätösin aikoinaan virkkaamaan päiväpeittoon.


























Koira saattaa, pienestä koostaan huolimatta, asettua kiusallisesti kulkuväylällesi. Katsothan aina mihin astut!
Pienestä koirasta lähtee hännälle astuttaessa pienempi ääni kuin suuresta. Tämä kannattaa ottaa huomioon astellessa. Hiippaileva koira on myös hyvin tyypillinen koiralaji. Hiippaileva koira saattaa yllättää koska tahansa, joten silmät on pidettävä selässäkin! Jos hiippaileva koira yllättää ja Sinulta pääsee kauhistunut älähdys, saattaa koira yhtyä huutoosi hädissään. Siinä on vaaramomenttia kerrakseen! On huutoa, haukuntaa, pelästynyttä kiekumista ja niin edelleen. Nämä ovat ehkä niitä vaarallisimpia tilanteita! Ehdotonta tarkkuutta siis tässä!

























Vaaraton mutta jokseenkin harmillinen tilanne saattaa syntyä silloin, kun koira väsähtää kesken kuvaustilanteen. Ei jaksa pidellä päätään terhakkaasti pystyssä, silmä luppasee, haukotuttaa, edes makupalalla houkuttelu ei saa koiraa näyttämään virkeältä.. oirekirjo on moninainen.

Tilanteen voi kääntää positiiviseksi muuttamalla omaa ajattelumalliaan! Onhan pötköttävä koira kuitenkin usein kovin söpö ja täten valokuvauksellinen!




























Pötköttävä koira ei myöskään tee tihutöitä! Tihutöiksi ei lasketa automaatiolla tapahtuvaa karvausta. Tällä ei luonnollisesti tarkoiteta jääkiekkotermiä, vaan huonekalujen ja lattian päällystämistä ruskeilla, valkoisilla sekä mustilla karvoilla. Karvaus on kuitenkin luonnollinen osaa koirana olemista, joten se on ihmisen hyväksyttävä, jos meinaa elää koiran kanssa sekä jatkossakin k.o eläintä sisustuselementtinään käyttää.

Talviaikaan takan edustalla lampaantaljalla luitaan lämmittelevä koira on erityisen sisustuksellinen. Harmoniaa saattaa tosin hiukan häiritä koiran jatkuva ravaaminen liian kuuman takan edustan ja huoneen kauimmaisen ja täten viileimmän nurkan välillä.

Kuvan eläintä, kutsutaan häntä nyt vaikka Einariksi, ei ole vahingoitettu kuvausten aikana. Koira sai palkinnoksi kuivattua turskaa. Vaikutti tyytyväiseltä.







keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Onnen kesä, voiman kesä

























Neljäs viikko Savonlinnassa ja olen vieläkin yhtä hyväntuulinen kuin alkukaudesta! Hyväntuulinen sekä levännyt! Hyväntuulinen sekä onnellinen! Jos olisin tämän tiennyt, en ehkä olisi stressannut ihan niin paljon tänän vuonna tänne saapumista. Otti meinaan koville. Olin ihan varma että tässä nämä nyt oli, oopperakesät, yhtään kertaa en enää lähde kesäksi sinne kun se tuottaa näköjään niin paljon harmia ja ahdistusta. Mistä siis tämä kaikki?

Asuin viisi kesää täällä Savonlinnassa samassa asunnossa. Kaksio parvekkeella ja saunalla, oikein kiva, huippu sijainti. Ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi sitten helvetillinen rymsteeraaminen asunnon ympäristössä. Rakennettiin Savonlinnan kaupungin ohittava rinnakkaisväylä, sinänsä hieno juttu liikenteellisesti. Purettiin vanha rautateiden makasiinirakennus ja rakennettiin, noin parin kesän aikana uusi pääkirjasto. Kun uusi lastentarha oli valmistunut naapuriin, tuli viimeistään aika muuttaa pois. Vuoropäiväkoti. Trafiikkia yötä päivää. Lasten (kovaääniset, niin kovaääniset mutta iloiset, mutta sanoinko jo että jumalattoman kovaääniset) huudot kuuluivat pahimmillaan silloin kun yritti nukkua kaksiosaisen työpäivän vaatimia välttämättömiä päiväunia. Kuumassa asunnossa, johon porotti koko päivän aurinko. Viereinen postitalokin päätettiin sittemmin poistaa räjäyttämällä, jotka aloitettiin hyvissä ajoin aamuseitsemän pintaan. Joskus muuten haluan olla se päällikkö, joka määrää kovaäänisten töiden aloitusajat! Lähtis meinaan ja aikaisin lähtiskin!!!!

Ehkä kuitenkin se viimeinen silaus muuttopäätökselle oli eräänä sateisena maanantaiaamuna puolitangossa roikkunut lippu talon pihalla. Eräs talon asukkaista toivotti "vuan kovasti onnea, tästä on ykstoista ihmistä männynnä tämän vuojen aikana, kovasti vuan onnea teikäläiselle!"

Uusi asunto löytyi helposti ja ajoissa. Haluan olla hyvissä ajoin liikenteessä näiden tällaisten isojen asioiden kanssa, koska sillä tavalla jää sitten mukavammin aikaa stressaamiselle. Stressaamisen aloitin (luonnollisesti vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen) asioista "liesituulettimettomuus sekä uunittomuus", "ruuanlaiton hankaluudet uudessa asunnossa" sekä "suurten maisemaikkunoiden aiheuttama lämpösäteily mahdollisesti kuumalla kelillä." Niin, minusta tuollaisista asioista kannattaa menettää yöunensa hyvissä ajoin, että pääsee sitten sanomaan että MÄHÄNSANOINSAATANA sekä TÄÄONNIINTÄTÄ.




















Kaikki on ihanaa asunnossani. Maisema on kaunis, alati vaihtuva. Nukun moottoroidussa Hästens-parivuoteessani kuin porsas, ellen sitten nostele sen päätyjä huvikseni ylös ja alas, koska siinä piilee hauskuutusmomentti. Voin hyvin, kotiin on mukava tulla työpäivän jälkeen. Seinänaapurinani asuu rakas ihana ystävä, jonka oveen voi kopsauttaa ja pyytää aamu-uinnille. Tai mennä hänen kanssaan yöuinnille, jos kotiin hipsitään samaan aikaan pikkutunteina. Tai lämmitellä kohmeisen työrupeaman jälkeen taloyhtiön infrapunasaunassa.  Talon hiljaisuus ja rauhallinen sijainti tuntuu sellaiselta luksukselta mistä ei ole edes voinut haaveilla! Kaikki on hyvin, niin hyvin.

Huomaan kyllä muutenkin eron viime vuosiin, se on selvä. Terveellise(mmä)t elämäntavat, oikeanlainen ruoka- ja unirytmi urheilemisesta puhumattakaan on kyllä tätä kesää eniten leimaavia piirteitä. Jos ennen suunnitteli viikkonsa vähän sen mukaan, koska pääsee rilluttelemaan, nyt suunnitelmat koskee treenaamista ja sen ajoittamista niin, että hyöty on maksimaalinen ja haitta työnäkökulmasta minimoituu. Esimerkiksi jalkoja ei voi treenata tukkoon ennen Boriksen näytöstä, koska se sisältää jumalattoman määrän seisomista liikkumatta. Huonoilla kengillä, kivirappusilla. Ja niin edelleen. Laulukunnon pitää olla erinomainen joka päivä. Enkä voi kieltää ettenkö olisi laiminlyönyt laulukunnon ylläpitoa viime kuukausina, se on selvä. Ääni toimii kuitenkin hyvin ja vakaasti, kiitos vuosikausien opiskelun ja treenaamisen. Ei mikään asia tule treenaamatta! Ei edes se räjäytystyömaan johtajan pesti, sitäkin pitää treenata! Yy, kaa ja yy kaa koo nee PUM.

PUM kuului myös Voimaserkun päästä tiistaina aamutreeneissä. Rinnallevetoa en ollut tehnyt kesäkuun jälkeen, mutta nyt piti kipeytyneen selän takia varovasti, ihan pikkiriikkisen kokeilla. Viimeksi pyllähtelin nostaessa 55 kg, eikä noussut, pelkästään pyllähdytytti. Nyt nousi 57,5 niin että PUM vaan! Saman kaman sain myös ylös työnnettyä, joten sekin osuus parani 2,5 kilolla. Varmaan Bull Mentula sanoisi että "ei voi muuta sanoa ku hattua nostaa." Mun sisäinen hatunnostaja ainakin nosti hattua.

Balanssi on löytynyt, kaiken suhteen. Hyvinvointi saattaa hetkellisesti rakoilla, sanotaan nyt vaikka ensi-iltajuhlissa nautittujen viinilasillisten takia. Se menee kuitenkin ohi, pysyvät päätökset on vaan niin paljon tärkeämpiä, eikä ne heilu silloinkaan kun oma meno on epävakaata, koska jalassa on liian korkeat korot. Mun päätös on voida hyvin ja tehdä kaikki tarvittava sen eteen. Olla vahva, kaikin tavoin.




































































Ylläolevan kuvan parvekkeen kukkaloistoa olen ihaillut jo ainakin kymmenenä kesänä. Kutsun asunnon ihmistä Petuniaihmiseksi. Tai vaihtoehtoisesti Amppeli-ihmiseksi, koska on käynyt niin että jonain vuonna hänen parvekkeensa yliampuvat kukkaistutukset ovatkin yllätyksellisesti olleet jotain aivan muuta kuin petunioita! Olenpa joskus nähnyt siellä roikkuvan karjalanneidonkin, mutta se oli outo vuosi, ihmeellinen kokeilu,  jota nyt on turha enää muistella kun on palattu takaisin petuniaistutusten pariin. Tuttuun ja turvalliseen. Sitä ihminen joskus haksahtaa milloin mihinkin, eikä niitä kannata muistella pitkään, moisia hullutuksia.

Onneksi saa ihminen tässä maailmassa ihan itse istutuksensa valita. Minä olen elämässäni valinnut milloin mitäkin, mutta tärkeintä on että kastelee, lannoittaa, nyppii, vaalii ja juttelee ja vähän katsoo perään että mitä se vaatii milloinkin. Oli se hyötykasvi, kaveri, läheinen, ystävä, naapuri tahi petunia.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Suloinen Savonmaa




















Vaikka päivät täällä Savonlinnassa vierähtelevätkin lähinnä oopperallisissa toimenpiteissä, saan nauttia myös jonkun verran vapaa-ajasta tänä vuonna. Sitä olen viettänyt joko treenaten niin rankasti, että hampaista ja silmämunista tippuu hikeä, tai ystävien seurassa niin, että silmämunista tippuu nauramisesta johtuvia kyyneleitä. Molemmat tuottaa riemun ihmissydämeen!


























Perjaintaina kuorolla oli musiikkiharjoitus linnan sijasta sisätiloissa (ooooh, sisätilat, nuo tasaisten lattioiden tuulensuojaisat paikat!) jonka tauolla löysin tieni koulun punttisalille. Tällaisen niin kutsutun välipuntin voi hyvin suorittaa varttitunnissa leopardihaalarissa ja sandaaleissa, aurinkolasit otsalla. Välipuntti kun on vain rautojen nostelua huvimielessä, kevyesti, ilman tositarkoitusta. Koulun pihalta löysin myös tuollaisen neliön mallisen kahvakuulan, tai kai niitä kutsutaan kahvaneliöiksi kavereiden kesken. Oli tarpeeksi painava!

Lauantaina käytiin kaveriporukalla risteilemässä laivalla Savonlinnan ympäri. Risteilyllä pitää käydä. Risteily on pakollinen vähintään kerran kesässä. Risteily on kiva asia. Ristiin rastiin siinä mennään pitkin järveä.




















Linnasta pitää ilmeisesti aina vähän yrittää itse ottaa kuvaa, vaikka mitä luultavimmin kaikki hienot kuvat tästä miljardi vuotta paikallaan seisoneesta kivimörkäleestä on jo otettu. Se aamu- että ilta-auringossa. Edestä ja takaa. Mutta kuva, kuva on otettava! Liikkuvasta laivasta, kaverin pään heiluessa edessä.

Ja voiko olla siistimpää, kysyn vaan voiko, kuin saada viettää aikaa kaiffareiden, kamutzkien, ystisten, bestisten kanssa kalliolla risteilemisasioiden jälkeen kun on kaunis lauantai-ilta? Kaunis savolainen ilta? Voiko?










































Ja koska tiistai on kuulemma sellainen päivä, jolloin Savonlinnan lähikunnassa Enonkoskella ei välttämättä olisi niitä sen paholaismaisia ruuhkia, uskaltauduimme H-ystävän kanssa matkaan. Ja totta vieköön! Kaksi sauvakävelijää, yksi pyöräilevä mies, yksi venäläinen auto sekä kirkkoon Enonkosken matkailuesitteiden viereen ilmeisesti kesätyötään suorittamaan laitettu teinityttö mopokypärä sylissään. Siinä sitä riitti, kuhinata kerrakseen!













































Suunnilleen siinä itse Enonkoski. Koskettavaa, koski kohisee kovaa. Kova on kosken kuohunta! Kuohuvaa käyntiä kohti keskiviikkoa! Sen jälkeen tulee torstai, joka tunnetaan perjantaita edeltävänä päivänä. Ja kunhan mielensä malttaa, lauantai tulee aivan tuota pikaa ja silloin juhlitaan Boris Godunovin ensi-iltaa ja julkaistaan kuvia Voimaserkusta rooliasussa! Ihanko vähän mieltäkuohuttavaa sellainen!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Joskus mä teen ja toisinaan taas en

Välillä ihmisen tekee mieli

- mennä johonkin korkealla sijaitsevaan paikkaan pelkästään sylkäisemään alas. Lahtelaisuuteni vuoksi olen räkimisessä aika hyvä.

- työntää raaja liikkuvasta autosta ulos, koska liikkuva ilma tuntuu sormenpäissä vähän perunajauholta.

- jättää palautusjuoma juomatta ja juoda olut sen asemesta. Nelosolut, oikein tumma ja vahva. Vähän ähkäistä että aiettä.

- huutaa naapurin lapsille, jotka mökyävät juhannuspäivän aamuna niin ettei saa enää unta. Huutaisin vaikka että "olkaa nyt jo _______ hiljaa, _______:n penikat!" Ääni vähän särkyisi lopussa.

- avata silmät sukeltaessa, vaikkei sellaisessa toiminnassa ole mitään järkeä jos käyttää piilolinssejä.

- ostaa niin monta euron juustohampurilaista Mäkistä että tulisi vähän yrjö, ja ennen syömistä heittelisi niitä vähän ilmaan, koska niiden kääreet on hauskan tuntuisia kädessä, vaikkei ruoalla saakaan leikkiä. Edes roskaruoalla.

- laulaa italiankieliseen ooppera-aariaan vääriä sanoja esitystilanteessa.

-puhua ruotsalaisten kanssa jäärääpäisesti ruotsia, vaikka osaaminen on tasoa "Kan jag få två sugrör, tack." Miksi koululaisille opetetaan pillin pyytäminen ulkomaan kielellä?

- jättää sääret sheivaamati.

- ovikellon soidessa olla avaamatta ovea, vaikka se kuuluisi yleisiin kohteliaisuussääntöihin.

- tervehtiä jokaista vastaantulevaa koiraa ja olla heille ystävällismielinen.

- jättää tervehtimättä alati vaivoistaan valittavaa naapurin mummoa, vaikka hänen sukujuurensa juontavatkin samaan pohjois-karjalaiskylään kuin vanhempieni, ja vaikka, jälleen kerran, kohteliaisuussäännöt.

- ajaa tarpeettoman kovaa autolla pikkuteitä pitkin, hurjastellen, holtittomasti, crazysti (lausutaan kuten kirjoitetaan).

- liukua kerrostalon rappukäytävässä kaidetta pitkin, vaikka tietää painopisteen kaatuvan taakse, tipahtamisen tapahtuvan ja kallon halkeavan ja verta lentävän seiniin niin ettei niitä saa kukaan poistettua. Millään aineella.

-kaiken tämän jälkeen nukahtaa euron juustohampurilaisista rakennetun pedin päälle, peittonaan kymmeniä euron juustohampurilaisia.