Neljäs viikko Savonlinnassa ja olen vieläkin yhtä hyväntuulinen kuin alkukaudesta! Hyväntuulinen sekä levännyt! Hyväntuulinen sekä onnellinen! Jos olisin tämän tiennyt, en ehkä olisi stressannut ihan niin paljon tänän vuonna tänne saapumista. Otti meinaan koville. Olin ihan varma että tässä nämä nyt oli, oopperakesät, yhtään kertaa en enää lähde kesäksi sinne kun se tuottaa näköjään niin paljon harmia ja ahdistusta. Mistä siis tämä kaikki?
Asuin viisi kesää täällä Savonlinnassa samassa asunnossa. Kaksio parvekkeella ja saunalla, oikein kiva, huippu sijainti. Ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi sitten helvetillinen rymsteeraaminen asunnon ympäristössä. Rakennettiin Savonlinnan kaupungin ohittava rinnakkaisväylä, sinänsä hieno juttu liikenteellisesti. Purettiin vanha rautateiden makasiinirakennus ja rakennettiin, noin parin kesän aikana uusi pääkirjasto. Kun uusi lastentarha oli valmistunut naapuriin, tuli viimeistään aika muuttaa pois. Vuoropäiväkoti. Trafiikkia yötä päivää. Lasten (kovaääniset, niin kovaääniset mutta iloiset, mutta sanoinko jo että jumalattoman kovaääniset) huudot kuuluivat pahimmillaan silloin kun yritti nukkua kaksiosaisen työpäivän vaatimia välttämättömiä päiväunia. Kuumassa asunnossa, johon porotti koko päivän aurinko. Viereinen postitalokin päätettiin sittemmin poistaa räjäyttämällä, jotka aloitettiin hyvissä ajoin aamuseitsemän pintaan. Joskus muuten haluan olla se päällikkö, joka määrää kovaäänisten töiden aloitusajat! Lähtis meinaan ja aikaisin lähtiskin!!!!
Ehkä kuitenkin se viimeinen silaus muuttopäätökselle oli eräänä sateisena maanantaiaamuna puolitangossa roikkunut lippu talon pihalla. Eräs talon asukkaista toivotti "vuan kovasti onnea, tästä on ykstoista ihmistä männynnä tämän vuojen aikana, kovasti vuan onnea teikäläiselle!"
Uusi asunto löytyi helposti ja ajoissa. Haluan olla hyvissä ajoin liikenteessä näiden tällaisten isojen asioiden kanssa, koska sillä tavalla jää sitten mukavammin aikaa stressaamiselle. Stressaamisen aloitin (luonnollisesti vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen) asioista "liesituulettimettomuus sekä uunittomuus", "ruuanlaiton hankaluudet uudessa asunnossa" sekä "suurten maisemaikkunoiden aiheuttama lämpösäteily mahdollisesti kuumalla kelillä." Niin, minusta tuollaisista asioista kannattaa menettää yöunensa hyvissä ajoin, että pääsee sitten sanomaan että MÄHÄNSANOINSAATANA sekä TÄÄONNIINTÄTÄ.
Kaikki on ihanaa asunnossani. Maisema on kaunis, alati vaihtuva. Nukun moottoroidussa Hästens-parivuoteessani kuin porsas, ellen sitten nostele sen päätyjä huvikseni ylös ja alas, koska siinä piilee hauskuutusmomentti. Voin hyvin, kotiin on mukava tulla työpäivän jälkeen. Seinänaapurinani asuu rakas ihana ystävä, jonka oveen voi kopsauttaa ja pyytää aamu-uinnille. Tai mennä hänen kanssaan yöuinnille, jos kotiin hipsitään samaan aikaan pikkutunteina. Tai lämmitellä kohmeisen työrupeaman jälkeen taloyhtiön infrapunasaunassa. Talon hiljaisuus ja rauhallinen sijainti tuntuu sellaiselta luksukselta mistä ei ole edes voinut haaveilla! Kaikki on hyvin, niin hyvin.
Huomaan kyllä muutenkin eron viime vuosiin, se on selvä. Terveellise(mmä)t elämäntavat, oikeanlainen ruoka- ja unirytmi urheilemisesta puhumattakaan on kyllä tätä kesää eniten leimaavia piirteitä. Jos ennen suunnitteli viikkonsa vähän sen mukaan, koska pääsee rilluttelemaan, nyt suunnitelmat koskee treenaamista ja sen ajoittamista niin, että hyöty on maksimaalinen ja haitta työnäkökulmasta minimoituu. Esimerkiksi jalkoja ei voi treenata tukkoon ennen Boriksen näytöstä, koska se sisältää jumalattoman määrän seisomista liikkumatta. Huonoilla kengillä, kivirappusilla. Ja niin edelleen. Laulukunnon pitää olla erinomainen joka päivä. Enkä voi kieltää ettenkö olisi laiminlyönyt laulukunnon ylläpitoa viime kuukausina, se on selvä. Ääni toimii kuitenkin hyvin ja vakaasti, kiitos vuosikausien opiskelun ja treenaamisen. Ei mikään asia tule treenaamatta! Ei edes se räjäytystyömaan johtajan pesti, sitäkin pitää treenata! Yy, kaa ja yy kaa koo nee PUM.
PUM kuului myös Voimaserkun päästä tiistaina aamutreeneissä. Rinnallevetoa en ollut tehnyt kesäkuun jälkeen, mutta nyt piti kipeytyneen selän takia varovasti, ihan pikkiriikkisen kokeilla. Viimeksi pyllähtelin nostaessa 55 kg, eikä noussut, pelkästään pyllähdytytti. Nyt nousi 57,5 niin että PUM vaan! Saman kaman sain myös ylös työnnettyä, joten sekin osuus parani 2,5 kilolla. Varmaan Bull Mentula sanoisi että "ei voi muuta sanoa ku hattua nostaa." Mun sisäinen hatunnostaja ainakin nosti hattua.
Balanssi on löytynyt, kaiken suhteen. Hyvinvointi saattaa hetkellisesti rakoilla, sanotaan nyt vaikka ensi-iltajuhlissa nautittujen viinilasillisten takia. Se menee kuitenkin ohi, pysyvät päätökset on vaan niin paljon tärkeämpiä, eikä ne heilu silloinkaan kun oma meno on epävakaata, koska jalassa on liian korkeat korot. Mun päätös on voida hyvin ja tehdä kaikki tarvittava sen eteen. Olla vahva, kaikin tavoin.
Ylläolevan kuvan parvekkeen kukkaloistoa olen ihaillut jo ainakin kymmenenä kesänä. Kutsun asunnon ihmistä Petuniaihmiseksi. Tai vaihtoehtoisesti Amppeli-ihmiseksi, koska on käynyt niin että jonain vuonna hänen parvekkeensa yliampuvat kukkaistutukset ovatkin yllätyksellisesti olleet jotain aivan muuta kuin petunioita! Olenpa joskus nähnyt siellä roikkuvan karjalanneidonkin, mutta se oli outo vuosi, ihmeellinen kokeilu, jota nyt on turha enää muistella kun on palattu takaisin petuniaistutusten pariin. Tuttuun ja turvalliseen. Sitä ihminen joskus haksahtaa milloin mihinkin, eikä niitä kannata muistella pitkään, moisia hullutuksia.
Onneksi saa ihminen tässä maailmassa ihan itse istutuksensa valita. Minä olen elämässäni valinnut milloin mitäkin, mutta tärkeintä on että kastelee, lannoittaa, nyppii, vaalii ja juttelee ja vähän katsoo perään että mitä se vaatii milloinkin. Oli se hyötykasvi, kaveri, läheinen, ystävä, naapuri tahi petunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti