Piti tehdä kevyt treeni. Sillä tavalla kevyt, ettei ihan joka lihakseen sattuisi montaa päivää putkeen, kun on tässä tätä oopperan tekemistä tiedossa päivittäin, ja Olavinlinna on tervejalkaiselle vetreällekin vähän vaikea paikka kulkea. Että mennääs tekemään pieni maastavetotreeni, ihan pikkiriikkisen, hipsis höpsis.
Ihminen on siitä hassu otus että sehän intoutuu nähdessään paljon painavia asioita, joita voisi nostella. Oooh, tuolla nurkassa 20 kilon kumiköntit aivan yksinään murjottavat, tulkaa tänne niin täti nostelee! Laitetaas niitä oikein monta viekukkain ja aletaan murjomaan!
Nostin 120 kiloa. Minusta se on mukava määrä. Se on paljon! Se on enemmän kuin mitä olen koskaan nostanut omin pikku kätösin. Ja jalkasin. Ja jumaleissön että on takareidet juntturassa tänään. Ja pärsse. Ja selkä ja kädet. Puristusvoimaa ei ole ollenkaan. Hädin tuskin jaksan tietokonetta näpsytellä. Eikä takuulla ole pelkän treenin ansiota vaan sen jälkeisten tuntien! Ensin laulettiin yksi ooppera ja sen jälkeen lähdettiin vähän tanssimaan. Ja kun sanon tanssimaan, tarkoitan outoa ketkumista juoma kädessä ja kaverin korvaan huutamista bändin metelin yli. Ja sitä rataa sitten ilman sen kummempia syömisiä pikkutunneille saakka. Se siitä palautumisprosessista! Ensi kerralla paremmin!
Mutta ennätys! Se on mun ennätys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti