Viikon treenit on tehty. Aiomme tänään ystäväni Einarin kanssa nauttia lepopäivästä muun muassa seuraavin tavoin: pötköttämällä, löhöämällä, köllöttämällä, oikaisemalla, nuokkumalla, makoilemalla, kääriytymällä, ja ehkä myös vähän torkahtelemalla.
Eilinen rinnallevetotreeni vei ihan ne viimeisetkin mehut. Olin koko loppupäivän niin väsynyt, että teki mieli lasten tavoin vähän kitistä, sellaista pitkäkestoista taukoamatonta äninää. Eipä sillä, ennätyksen tein! Yritin kahdesti nostaa 55 kg, mutta ensimmäinen nostoyritys päättyi aavistuksen noloon pyllähdykseen. Ihan pitkin pituuttaan siellä salin lattialla röhnötin. Hävetti sekunnin. Nousin, pyyhin hävetysajatuksen pois aivoista ja nostin uudestaan. Ainakin yritin. Kaatui eteenpäin. Hävetti kaksi sekunttia. Mikä siinä onkaan että aikuista ihmistä hävettää pikkasen pyllähtää? Tyhmältä tuntuu? Ennätykseksi näiden pylleröhetkien jälkeen jäi siis 50 kg. Jäi vähän kaivelemaan. Ei ehkä auta kuin tehdä paremmin ensi kerralla.
Nyt siis sitä köllötystä. Joku on joskus sanonut, ettei mikään lepo tunnu yhtä hyvältä kuin ansaittu lepo. Nyt se on ansaittu. Aion liikkua ainoastaan sen verran etten saa makuuhaavoja. No kättä voin liikuttaa niin että yletyn rapsuttamaan Eikkaa. Suuta voin myös liikuttaa sen verran että huutelen keittiöön että "tuo mulle pliis jooko vielä ihan pikkunen pala pizzaa jooko ja maitoa hei vähän pliis, olisit ihana!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti